1296773876_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ohje ei ole ihan täydellinen mutta hyvää siitä silti tuli.Televisiosta katsoin jotain englannin kielistä ruoka ohjelmaa jossa alettiin kyseistä piirakkaa tekemään.

Kynä ja lähin paperi vauhdilla esille ja kirjoittamaan ohjetta ylös sitä mukaan kun sitä tehtiin:) suomennos päässä piti tapahtua siis hetkessä joten täysin varmuutta oikeasta ohjeesta ei ole,mutta hyvää tuli.Päärynöitä ei ollut mulla tarpeeksi joten jouduin hädässä korvaamaan osan persikoista.Keitetyn päärynän ainut huono puoli on ulkonäkö,valitettavasti muistuttaa piirakan päällä raakaa kalaa:(

POHJA:

100g voita

2rkl sokeria

2 keltuaista

1,75dl jauhoja

½dl kaakaota

-Sulata voi ja lisää sokeri(sekoita)

-Lisää keltuaiset,jauhot ja kaakao.

-Laita kelmuun ja kylmään.

-Kauli ja nosta piirakkavuokaan,asettele ja kauli ylimääräinen reuna pois.

PAISTA 18min. 175 asteisessa uunissa.Anna jäähtyä.

HUOM!! PAISTON JÄLKEEN TIPUTA UUNIN LÄMPÖ 160.

TRYFFELITÄYTE:

(PUOLET KERMAA,PUOLET SUKLAATA)

-Kermaa(kohta joka meni ohi tarkasta määrästä)

-170g tummaa suklaata

-1tl kanelia

-½tl kardemummaa

-pieni ripaus mustapippuria

-1 rikottu muna

-hieman vaniljaa

Lämmitä kerma(ei kiehuvaksi)lisää mausteet.

Kaada paloiteltujen suklaapalojen päälle ja sekoita.

Lisää muna ja hieman vaniljaa.

PAISTA 160 ASTEISESSA UUNISSA 12min.Jäähdytä ja laita kylmään.

HAUDUTEUT PÄÄRYNÄT:

Kattilaan yhtä paljon vettä ja sokeria(+tilkka sitruunanmehua)

Kuori ja halkaise päärynät.

Laita kuumaan nesteeseen(ei kiehuva)

Jotta päärynät kypsyisivät tasaisesti laita leivinpaperin pala päärynöiden päälle jotta eivät kelluisi.

Viipaloi puolikkaat pehmeät päärynät piirakan päälle ja säilytä piirakka kylmässä.